Synkkiä taiteellisia elementtejä new waveen, ambientiin, goottikamaan, industrialiin ja post-punkiin sekoittava ranskalaislegenda Kill the Thrill on perustettu jo vuonna 1989. Bändissä on jäljellä enää kaksi perustajajäsentä, Nicolas Dick (laulu, kitara, ohjelmointi) ja Marylin Tognolli (basso, ohjelmointi, laulu), joiden lisäksi mukana musisoi Frédéric De Benedetti (kitara, laulu).
Autophagien musiikkia on vaikea kuvailla. Se on kuin jättimäinen universumi, jossa kuulee kaikuja muun muassa David Bowien kokeellisemmista elektronisista töistä ja Killing Joken tunnelmista. Seassa on orkestraatioita, kaunista laulua, väkivaltaisempia indupärinöitä ja henkeviä leijuntoja. Paikoitellen sulaudutaan elokuvallisiin fiiliksiin ja toisinaan hassutellaan iloisemmilla poluilla. Eihän tällä ole oikeastaan mitään tekemistä metallimusan kanssa, mutta mitä sitten?
Autophagie vaatii keskittymistä ja siltä löytää jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta ja kiehtovaa. Levy on kuin antiteesi Tiktok-sukupolven keskittymiskyvylle. Kuuntelijalla ei ole kiire mihinkään, sen kuin vain sulkee silmänsä ja antaa virran viedä mukanaan. Kaunis matka.