Bändi päätyy operoimaan turhan usein moukari ja poravasara kädessä – arviossa Rivers of Nihil

Julkaistu Infernossa 4/2018.

Rivers of Nihil
Where Owls Know My Name
Metal Blade

Rivers of Nihil tahkoaa kolmannellaan mielenkiintoista monimuotometallia mutta jättää taituruudestaan huolimatta ihmeen kylmäksi. Bändin modernissa death metalissa on post-hardcoren sävyjä, djent-myllerrystä, jatsahtavasti ambientimpia suvantoja ja progeilua. Kokonaisuus on taiten laadittu, kunnianhimoinen ja tarkasti käsikirjoitettu. Sitä leimaa kuitenkin jokseenkin murskaava perusote, vähän liiaksikin. 

Rivers of Nihil vaikuttaa mielenkiintoiselta juuri moniulotteisuutensa ansiosta. Se ei kuitenkaan tunnu hyödyntävän työkalupakkinsa ilmaisuvälineitä ollenkaan tasapainoisesti: vaikka tarjolla olisi kuviosahaa, viilaa ja hienoa hiomapaperia, bändi päätyy operoimaan turhan usein moukari ja poravasara kädessä. Musiikin tasolla tämä ilmenee päällekäyvänä rumputulena, joka jyrää kohdakkoin kaiken kenties kiinnostavan alleen. Onkin harmi, että yli-innokas rumpalointi ja liki kokonaan yksipuoliseksi rähinäksi jäävä laulu pelkistävät levyn suurimmaksi osaksi varsin tavanomaiseksi nykymetallituotteeksi. 

Yhtye osaa rakentaa hienoja hetkiä, jotka nousevat paikoitellen esiin tykityksen seasta. Vaskisoittimet tuovat ulosantiin paikoin komeaa tunnelmallisuutta, ja myös vapaamuotoisemmin kellutellessa ilmaisuun siunaantuu tunnetta. Nimikappale, jonka bändi saa rakenneltua dynamiikaltaan oikeasti vaikuttavaksi, on hyvä esimerkki sen osaamisesta. Harmi ettei muista kappaleista tahdo löytyä samaa onnistumisen tasoa.