Kolmannella levyllään esiintyvä venäläisbändi Orthank on valinnut tyylikseen suhteellisen eleettömän ja vahvoilla riffeillä kulkevan black metalin, joka kuulostaa yhtä lailla vanhalta Darkthronelta ja Clandestine Blazeltä kuin vaikkapa edelleen ilman kokopitkää kulkevalta Malignilta.
Viisibiisisen levyn kesto jää karvan verran alle puoleen tuntiin, joten kyllästymiseen ei löydy aikaa. Albumin napakka mitta on tässä tapauksessa hyvin perusteltu, sillä tällaisenaan jokainen kappaleista nousee esiin oivalla tavalla ja pääsee esittelemään omat vahvuutensa.
Orthankin ilmaisu on melko suoraa ja korutonta, mutta yhtä lailla erittäin mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Vastustamattomasti runttaavan intromaisen avauskappaleen Erringin ja levyn päättävän Enslaving and Idolatry of the Fleshin väliin muodostuu mainio kaari, jolla yhtye pääsee esittelemään musiikillisen palettinsa monimuotoisuuden.
Orthank ei ole missään mielessä poikkeuksellinen tapaus, mutta bändi tekee oikeastaan kaiken oikein, mikä riittää pitkälle. Musiikkinsa voima ja määrätietoisuus puhuttelevat monella eri tasolla, joten albumia voi pitää hyvällä syyllä erittäin onnistuneena kokonaisuutena.