Biisit kuulostaisivat paremmilta kokonaisen bändin säestyksellä – arviossa Blaze Bayley

Julkaistu Infernossa 10/2018.

27.02.2019
Blaze Bayley
December Wind
Blaze Bayley

Klassisesta kitarapainotteisesta musiikista puhuttaessa entinen Iron Maiden -laulaja ei totisesti tule mieleen ensimmäisenä, mutta se ei estä miestä tekemästä tällaisia levyjä. Teos on jo toinen Bayleyn ja akustisista metallicovereista tunnetun Thomas Zwijsenin yhteistyön tulos.

Levyllä on kahdeksan uutta kappaletta sekä bonuksena vuonna 2013 julkaistu Russian Holiday -ep kokonaisuudessaan – en aivan ymmärrä miksi, mutta Blazen mahtipontiset ratkaisut ovat välillä aivan omaa luokkaansa.

Ainoa todellinen erottuja on The X Factor -albumilta napattu Maiden-cover 2 AM. Puolet kunniasta kuuluu tietysti upealle sävellykselle, mutta Blazen tulkinta ei vedä yhtään lyhempää kortta. Vastapainoksi päätösbiisi The Love of Your Life on aivan hirveä, ja on suorastaan onni, että se kestää vain reilut kaksi minuuttia. Rallatus kuuluu mitä todennäköisimmin kategoriaan ”kännissä se tuntui hyvältä idealta”.

Akustisessa musiikissa on aina oma tunnelmansa, mutta en voi olla ajattelematta, että nämäkin biisit kuulostaisivat paremmilta kokonaisen bändin säestyksellä. Valitettavasti kappaleet ovat melko yksinkertaisia, eivätkä ne jää lainkaan mieleen tai anna kunniaa Bayleyn hienolle äänelle. 2 AM -tulkinta sekä Russian Holidayn Sign of the Cross -cover ovat ehdottomasti julkaisun parasta antia. Kuuntelisinkin todella mielelläni vaikka koko The X Factorin akustiseksi sovitettuna.

Blaze on tehnyt viime vuosina sen verran hienoa työtä Infinite Entanglement -trilogian parissa, ettei tällainen harha-askel paina vaakakupissa paljon. Kunhan ei tule tavaksi.

Lisää luettavaa