Kaikki on periaatteessa kunnossa. Kitarointi on tiukkaa, laulanta tiukkaa, biisit tiukkoja. Mutta eihän se riitä, kun sävellykset ovat puisevia, laulanta (tässä tapauksessa exodusmainen kitinä) menee kaiken aikaa samasta nuotista ja rumpali ei ole herännyt nykypäivän vaatimuksiin elävöittää soitantaa. Aikamoinen farkkuliivijuntti saa olla, että jaksaa kuunnella tämän levyn alusta loppuun.
Megadethmäiset biisinalut turmeltuvat, kun komppi lähtee käyntiin. Kun ei käytetä rokkiskaalaa, hommasta lähtee se taianomainen tatsi, joka tekee Mustainen koplasta niin ainutlaatuisen.
Kyseessä on levy, jonka kohdalla et menetä mitään, vaikka sivuuttaisit sen parempien ehdokkaiden jaloissa.