Cannibal Accident – Omnivorous

28.09.2012
Cannibal Accident
Omnivorous

Tiiviin bändin sijaan CA vaikuttaa enemmänkin kaveriporukan kollektiivilta, jonka perustana toimii hauskanpito ilman rajoja. Viisimiehisen ydinbändin ohella levyllä vierailee useita eri vokalisteja esimerkiksi Archgoatista, Demilichistä ja Rotten Soundista, joten ainakin korinaosastolla on panostettu kunnolla monipuolisuuteen.

Cannibal Accident iskee maamerkkinsä jonnekin 1990-luvun taitteeseen, eikä bändi jää juurikaan jälkeen tuon aikakauden hallitsevista suolistometallinimistä, kuten esimerkiksi Carcassista. Kappaleista löytyy sen verran hyvin imua, että aika kuluu levyn parissa huomattavan joutuisasti.

Omnivorous on härski debyytti, mutta jatkossa bändi tulee mutiloimaan kuulijoita takuulla tätäkin ronskimmalla pieksennällä.

 

Lisää luettavaa