Filthin leimautuminen ”junttibändiksi” vaikutti jo tuolloin erikoiselta, sillä yhtyeen sanoitukset olivat huomattavasti keskivertoja metallilyriikoita tasokkaampia, eikä yhtye kulkenut musiikillisestikaan kaikkein helppokulkuisimpia reittejä. Suosiota yhtye tuntui kuitenkin saavuttavan kaikkialla missä kulki, mikä kaiketi johtikin jonkinmoiseen menestyskrapulaan.
Bändin uuden vuosituhannen julkaisut ovat olleet tasoltaan vaihtelevia mutta eivät missään vaiheessa erityisen hyviä. Erityisesti edeltävä Darkly, Darkly, Venus Aversa (2010) oli kaikessa muovisuudessaan suorastaan hirvittävää kuunneltavaa, joten odotukset uutta levyä kohtaan olivat olemattomat.
Vuonna 1991 perustettu CoF tekee kuitenkin Manticorella kylmän tempun ja repäisee esille uransa kärkikolmikkoon kiilaavan levyn. Äärimmäisen energinen, suurilta osin jopa punkhenkinen levy on toki soundiltaan tuttua Filthiä, mutta jostain esiin kaivettu vimmainen riffittely ja suoraan asiaan käyvät biisit tuovat bändistä esiin myös uusia piirteitä. Suureksi osaksi levyn toimivuutta on laskettava myös sen napakka ja maltillinen kesto.
Goottimetallin, thrashin ja melodisen blackin mikstuuran viimeistään ylivertaisella Dusk… and Her Embrace -levyllä (1996) patentoinut bändi on malttanut mielensä ja tuntuu tekevän musiikkiaan pitkästä aikaa puhtaasti fiilispohjalta, ilman turhaa ja väkinäistä puristamista. Tämän johdosta levy kuulostaa yksinkertaisesti luontevalta ja aivan helvetin hyvältä!