Down vaikuttaisi saavan myös biisienkirjoituksesta paremmin kiinni. Aiemmin meininki on pohjannut pikemminkin asenteeseen ja soundiin kuin hyviin kappaleisiin, nyt kipaleissa tuntuu olevan ainesta vähintäänkin kohtuullisesti. Open Coffins on jopa melodialtaan mieleenpainuva, kaikessa erikoisuudessaan hyvä biisi. Lisäksi se on osoitus siitä, että Phil Anselmo pystyy edelleen laulamaan hyvin pelkän rähinän lisäksi.
Bändin ote on edelleen roisinjämerä, eikä myllytys ole todellakaan ylituotettua. Tässä resuisessa hiomattomuudessa onkin juuri se voima, joka Downissa parhaimmillaan viehättää mutta pahimmillaan rasittaa. Tämän ep:n kohdalla viehätys on ehkä voimakkaampi kuin aiemmin, mikä selittyy pääasiassa sillä, että kuudesta biisistä suurin osa on mainioita ja tyylillisesti toisistaan poikkeavia.