Alkuaikojen death metal -bändistä sinfonisen metallin lippulaivaksi kehittyneen Therionin ura paloi vuosien ajan melko hiljaisella ja laimealla liekillä. Vuonna 2018 ilmestynyt pompöösi rockooppera Beloved Antichrist antoi vahvoja merkkejä siitä, että Therion oli maalannut itsensä lopullisesti nurkkaan.
Vaan toisin kävi. Johtohahmo Christofer Johnsson päätti kuunnella fanejaan ja suunnata katseensa menneeseen. Tuloksena on Leviathan-trilogia eli sarja klassisen perinteistä Therionia sellaisena kuin bändi ilmeni Theli-, Vovin- ja Deggael-levyjensä aikoihin (1996–2000).
Eri kulttuuripiirien myyteistä ja legendoista sekä esoteerisistä perinteistä ammentavat sanoitukset tuovat musiikkiin oman herkullisen mausteensa. Tässä onkin tekijä, joka pitkälti erottaa Therionin muista alan orkestereista.
Trilogian päätösosa ei eroa olennaisilta osiltaan kahdesta aikaisemmasta, mutta kyseessä saattaa hyvinkin olla Therionin uran laadukkain albumikokonaisuus. Levy osoittaa, että yhtye osaa tuottaa edelleen dramaattista, mystistä ja ennen kaikkea tarttuvaa heavy metalia. Ei huono saavutus veteraaneilta.