Ei päästä lähelleen missään vaiheessa – arviossa Igorrr

Julkaistu Infernossa 6/2017.

02.12.2017
Igorrr
Savage Sinunoid
Metal Blade

Ranskalaisen multi-instrumentalistin Gautiere Serren projekti on mielenkiintoinen tapaus. Estottomasti muun muassa äärimetallia, balkanilaista kansanmusiikkia, elektroa ja barokkimusiikkia yhdistelevä yhtye ei päästä kuulijaa helpolla. Sävellykset tuntuvat siirtyvän tunnelmasta toiseen sadasosasekunnissa.

Tällä kertaa Serren visioita ovat toteuttamassa laulajat Laurent Lunoir ja Laure Le Prunenes sekä rumpali Sylvain Bouvier. Myös Cattle Decapitationin Travis Ryan lainaa ääntään kolmeen kappaleeseen.

Savage Sinunoid aiheuttaa kuuntelijalle melkoisen dilemman. Yhtäältä musiikki ärsyttää tavattomasti, mutta toisaalta Serren visiota ja taidokkuutta ei voi kuin arvostaa. Mies on selkeästi lahjakas säveltäjä ja soittaja, joka tekee taidettaan täysin vailla kompromisseja.

Levyn soundimaalma on skitsofreenisen lavea. Perinteisten metalliainesten lisäksi se pitää sisällään harppua, klassista kitaraa, haitaria ja elektronisia äänimaisemia, jotka luovat albumille kaaoksen tuntua. Selkein miinus on kuitenkin se, että kappaleet eivät malta pysyä paikallaan. Juuri kun jokin mielenkiintoinen riffi tai melodia alkaa, siirrytään jo seuraavaan osaan. Aihioita ei kehitellä eteenpäin, vaan kaikki on viskattu kerralla samaan altaaseen. Mistään ei saa kiinni.

Olen kyllä haastavan musiikin ystävä, mutta Savage Sinunoid ei päästä lähelleen missään vaiheessa. Levyllä on eittämättä suuri merkitys tekijällä itselleen, mutta kuulijalle tilanne on ongelmallisempi.

Lisää luettavaa