Elämälle vierasta mustaa metallia – arviossa Merrimack

Julkaistu Infernossa 3/2024.

27.04.2024
MERRIMACK
Of Grace and Gravity
SEASON OF MIST

Kuudennen levynsä julkaissut Merrimack sijoittuu ranskalaisella black metal -kartalla samoille maille Antaeusin, Aosothin ja Temple of Baalin kanssa. Tämä tarkoittaa käytännössä elämälle vierasta mustaa metallia, jossa ei pelätä kokeilla death metal -vivahteita.

Merrimackin musiikki on genrensä traditionaalista laitaa, mutta se myös kehittyy. Pienet ja keskisuuret levy-yhtiöt vaihtuivat jo vuosia sitten suureen Season of Mistiin, ja uuden albumin äänimaailmaa voi pitää musiikkityylin
puitteissa mainiona. Vuonna 1994 perustetun bändin ei tarvitse pysyä väkisin kellarissa ja keräillä tyhjänpäiväisiä ”true-pisteitä”.

Yhtye on tehnyt musiikkiaan aina hyvin, mutta lopullinen isku on jäänyt puuttumaan. Myös Of Grace and Gravity myllyttää erityisesti albumin keskivaiheilla mainioissa tunnelmissa, mutta lopulta biiseistä ei jää käteen paljoakaan.

Merrimackin uusin on tuttua tavaraa yhtyeen musiikkia tunteville. Mikäli saman tyylilajin tavaraa haluaa kuitenkin aidon vakuuttavasti välitettynä, kannattaa tutustua vaikkapa mainitun Antaeusin Blood Libelsiin (2006). Se raastaa lihan irti luista.

Lisää luettavaa