Axel Rudi Pellin levytysuralle voisi nauraa, ellei tietäisi miehen olevan saksalainen ja täysin vakavissaan. Tätä taustaa vasten vuosikymmenten täydellinen jääräpäisyys ja oman materiaalin häpeämätön kierrättäminen alkaa tuntua jo peräti hyvältä.
Tämänkin arvion voisi tiivistää toteamalla, että tarjolla on jokaista yksityiskohtaa myöten sitä samaa kuin edellisilläkin levyillä. Intro, yhdeksän varsinaista kappaletta, karvan alle tunti.
Sävelmien ja soundien erot ovat jo niin mitättömiä, ettei moisia tahdo huomata edes tosissaan kaivamalla. Bändin ammattitaitoisesti soittama melodinen hard rock jytkyttää tutun laiskalla, mutta kuitenkin omalla tavallaan hyvinkin tunnelmallisella nuotilla. Filis on rento, keskitempoinen ja kieltämättä myös kovin yksipuolinen.
Parhaimmillaan Axel Rudi Pell osaa hommansa todella hyvin: The Wild and the Young on hienolla kitarakoukulla varustettu rokkipala, joka on tosin kuultu bändin uralla jo useasti ennenkin. Mukana on myös perinteinen ylistys rockille, joka on tällä kertaa poikkeuksellisen väsynyt. Jos sanoitukset ovat luokkaa ”raise your fist in the air, shout it out loud, long live rock, united we stand together”, menoa olisi syytä ryydittää edes kertaluokkaa terhakammalla potkulla. Koominen latteus ilman kunnon taustaa on vain koominen latteus.
Johnny Gioelin hieno ääni kantaa tätäkin kiekkoa, ja kyllähän Pellin teoksia kuuntelee mielellään näin parin vuoden välein. Bändin itseään plagioivasta mutta kieltämättä hyvin tunnistettavasta tyylistä osaa jopa nauttia, vaikkei levyjen pariin enää palaisikaan. Jos vanhempi materiaali kiinnostaa, vuosituhannen taitteen julkaisut ovat huomattavasti mielenkiintoisempia.