Itsemurhista, yksinäisyydestä ja muista vähemmän piristävistä asioista musiikkia tehnyt Forgotten Tomb on ollut yksi tämän alagenren johtavista nimistä. Jos tyyli on välillä hieman rakoillut, yhtyeen kuudes levytys on jälleen täyttä rautaa.
Melankoliaa, synkistelyä ja kaihoisia kitaramelodioita on koottu levylle seitsemän pitkän biisin verran. Italiaanojen tuotos tuo mieleen Shiningin taannoisen tyylin. Ehkä juuri sen, mitä moni depisblackiltä lopulta kaipaakin.
…and Don’t… on paitsi synkeä myös tavallaan raskas ja hyvin ilmava levytys. Soundit ovat yhtyeen parhaimmistoa, ja sekä rääkynät että ajoittaiset puhtaat vedot ovat hyvin musiikkiin istuvia.
Aivan erinomaiseksi en levyä luonnehtisi, vaikka tuotosta kehtaakin kutsua vahvaksi paketiksi. Vuoden parhaimmistoa omalla kapoisella sarallaan ja hännänmitan verran uutta Shiningia kovempi.