Genressään huippuluokan kokonaisuus – arviossa Precambrian

Julkaistu Infernossa 7/2020.

20.11.2020
Precambrian
Tectonics
Primitive Reaction

Drudkhista ja Hate Forestista tuttujen miesten Precambrian vyöryttää ensimmäisellä levyllään hurjaa black metalia, jonka tiukassa puristuksessa on paikoin ylivertaiselta tuntuvaa dominanssia.

Vuonna 2004 lopettaneen Hate Forestin jatkeeksi ilmoitettu bändi on nimennyt itsensä pitkän geologisen ajanjakson mukaan ja myös tekstinsä käsittelevät ilmeisesti samoja aiheita. Näillä tiedoilla musiikin nimeäminen black metaliksi saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta kun yhtyeen intensiivinen tykitys tavoittaa kuulijan korvat, asiasta ei jää mitään epäselvyyttä.

Viisibiisisen levyn kappaleet on veistetty yhdestä puusta, eikä vaihtelua tai mielenkiintoisia käänteitä ole luvassa. Ukrainalaiset tykittävät puoli tuntia turpaan aivan kuin huomista ei olisi. Erityisesti kakkosbiisi Fossilization repii mittariin melkoisia lukemia, ja meiningistä tulee monin paikoin mieleen rutkasti suoraviivaistettu versio Mayhemin Wolf’s Lair Abyss -ep:stä (1997).

Precambrianin tuotannossa elää selkeästi Hate Forestin henki, mutta bändi on silti oma juttunsa, jonka ensimmäinen albumi on genressään huippuluokan kokonaisuus. Tämä on lopputulos, kun väkevä taiteellinen visio ajaa somehössötyksen, promokuvien ja kaiken muun turhan hevonpaskan edelle.

Lisää luettavaa