Tällä kertaa kyse on näillä leveysasteilla harvinaisesta määrästä samaan bändiin pakkautuneita kotimaisten kärkirockbändien muusikoita Amorphisia ja Amoralia myöten. Ja miksipä ei. Rasvakypärä on synnyttänyt kiekollisen perinteistä rockia ryyditettynä hienoisilla sleazemausteilla ja vahvalla kourallisella bluesia ja groovea.
Veisut voisivat olla rockin aapisesta, niin koulukirjaesimerkkejä ne ovat – hyvässä ja pahassa. Biisit ovat kieli poskessa tehtyjä mutta toimivat parhaimmillaan rouheanhienosti rockin ja melodian yhteisenä rakkauslapsena.
Kappaleista on vastuussa koko bändi, tosin McCoyn vaikutus kuuluu selkeimmin läpi. Parhaimmillaan Rasvakypärä on Sold Our Soulin ja Second Tryn kaltaisissa häpeilemättömän makeissa rockveisuissa. Myös 50-luvun rockiin sukeltava Mustang Bebe erottuu todella hyvin nykybiisien seassa. Levylle on päätynyt puolivillaistakin tavaraa, mutta saldo jää rockin ansioksi ja suvantojen tappioksi. Debyytin avausraidalla kerrotaan bändin myyneen sielunsa, ja päätösraidalla on jo muututtu suuremmaksi kuin rock’n’roll. Kuvaavaa monessa mielessä.
Grease Helmetiä voi suositella opintomatkana perinteisen rockin aarrearkkuun. Kiinnostavin kysymys kuitenkin lienee, mihin suuntaan Grease Helmetin tarina tästä jatkuu.