Groovaavaa, pimeää ja leikittelevää black metalia – arviossa SRD

Julkaistu Infernossa 5/2024.

22.07.2024
SRD
Vragvmesiton
ON PAROLE

Slovenialainen black metal on melko harvinaista, joten oli mielenkiintoista kuulla, mitä näillä veikkosilla on tarjottavanaan. Vragvmesiton (suomeksi Paholainentässälihassa) on vuonna 2016 perustetun bändin kolmas levy, ja ovatpa tyypit tehneet myös splitin Niklas Kvarforthin Shiningin kanssa. Goran Slekovecin sooloprojektina käynnistynyt bändi tahkoaa polveilevaa mustaa metallia, jonka parasta antia ovat Goranin julistavat huutolaulut.

Levy alkaa kohtalaisen mahtipontisesti, mutta heti kakkosbiisin kohdalla meno muuttuu kokeilevammaksi ja myös tietyllä tavalla hassuttelevammaksi. Esimerkiksi nimibiisissä on elementtejä, joita olisi voinut kuvitella kuulevansa legendaarisen Tormentorin myöhemmässä tuotannossa tai vaikkapa Lifeloverin vekkulissa tenhossa. Sellaista hämärää black’n’roll- ja punk-otetta. Ei tätä nyt varsinaisesti huumorimusiikiksi voi luokitella, mutta kieltämättä tällaisista hullutuksista on vaikea napata tukevaa otetta.

Mikäli kaipaat semikokeellista, groovaavaa, pimeää ja leikittelevää black metalia, kannattaa ottaa Srd-uutukainen testiin. Hieman kaksijakoinen fiilis levystä jäi, mutta ehkä se on lopulta hyvä asia?

Lisää luettavaa