Käppäilevä epiikkahevi on taiteenlaji, joka vaatii jo lähtökohtaisesti kuuntelijalta tietyn ennakkoasennoitumisen. Vanhan liiton metallissa horjuva soitto on alagenre huomioiden oma tehokeinonsa, mutta reisille menemisen riski kasvaa eksponentiaalisesti, jos ei tiedä tasan tarkkaan mitä on tekemässä.
Saksalaisen Lunar Shadow’n liki tunnin kellottava debyytti pysyy kasassa pitkälti osaavan sävellystyön ansiosta. Riffit ja melodiat purevat sekä vauhdikkaammassa että pohdiskelevammassa muodossa. Ja niiden lähde tuntuu olevan ehtymätön. Yhtye kehottaa pyöräyttämään aikaansaannostaan levysoittimessa useammin kuin kerran. Samaa suosittelen minäkin. Kiekko voi osoittautua ajan kanssa oikeaksi aarrearkuksi alaan vihkiytyneelle.
Käppäisyydestä puheen ollen, tätä vaikutelmaa luo kuuluvimmin rumpali Jörn Zehnerin paukutus. Teflonkorvaa ukon toiminta saattaa ärsyttää, mutta te muut – kuunnelkaapa miehen kiimaisen häiriintynyttä, ylinopeuksista ja paikoin täysin tarpeetonta tuplabassarointia. Ihanan epämusikaalista mutta silti hulvattoman kiinnostavaa. Kaverihan on nero!