Hämyinen ja aavemainen tunnelma pitää otteessaan – arviossa Mansion

Julkaistu Infernossa 1/2023.

27.02.2023
MANSION
Second Death
OMAKUSTANNE

Jos kotimaisen ”kulttirockyhtyeen” toista täyspitkää pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti ”pahaenteinen”.

Albumilla esiintyy seitsenhenkinen kokoonpano, ja kahdeksas tyyppi on vastannut sanoituksista. Solisteja on kaksi, Alma ja Osmo, ja heidän osuutensa on jaettu äärimmäisen tyylikkäästi.

Hieman alle 50-minuuttisella levyllä on vain seitsemän biisiä. Introa lukuun ottamatta kappaleet ovat joko seitsemän- tai yhdeksänminuuttisia. Mitasta huolimatta tuntuu, ettei yhdessäkään ole hetkeäkään ylimääräistä. Teos on synkkä ja raskas, mutta kokonaisuus on kevyt.

Hämyinen ja paikoitellen jopa aavemainen tunnelma kantaa hienosti läpi albumin pitäen kuulijan otteessaan. Black Sabbathin ja doomin vaikutusta ”lahkoon” ei voi väheksyä, mutta en myöskään alleviivaisi sitä liiaksi. Porukka tekee aivan omaa juttuaan, ja komeasti tekeekin.

Kitarat pääsevät komeimpaan rooliinsa vasta viimeisessä kappaleessa. Lopetus on upea, ja tällaisia hetkiä olisi saanut olla mukana enemmänkin. Levy tulisi ottaa kuunteluun pakettina, mutta jos yksi biisi täytyy valita, se on ehdottomasti juuri päätösraita You Are Suspicious.

Lisää luettavaa