Musiikin määrittely sanoin ei ole aina helppoa, ja Forlesenin kakkoskiekko on malliesimerkki hankalasta tapauksesta. Periaatteessa kyse on doom metalista, mutta Black Terrain sisältää muutakin kuin pelkkää hidastelua ilman että edustaisi tyylilajien sekamelskaa.
Mies- ja naissolistin pääosin puhtaasti tulkitsemat kappaleet ovat pitkiä, kaksi neljästä jopa monoliittisia. Syvänhaikeasti soivan musiikin leimaavin piirre on eleettömyys, joka tekee laulutyyleihin ja kaukaisuudesta kumpuavaan äänimaailmaan yhdistettynä kokonaisuudesta jopa flegmaattisen oloisen. Biisit ovat samaan aikaan sekä etäisiä että läheisesti läsnä, eikä lähestymistapa ole missään määrin tylsä.
Biisipakkaa sekoitetaan ja värjätään levyn puolivälissä. Kun nimikappale on luonteeltaan enemmän ambient-henkistä huminaa kuin varsinaista doomailua, Harrowed Earth rävähtää perään puhtaasti blackmetallisena vain muuttuakseen biisin puolivälissä eteerisenhauraaksi tunnelmoinniksi.
Forlesen osaa asiansa tyylillä, mutta ihon alle se ei aivan yllä.