Mikäli puhutaan blackgaze-tyyppisestä post-metalista, menneisyyden Alcest-kiekkojen, Au-Dessusin tai vaikkapa Deafheavenin satunnaisten osumien määrittelemä rima on sen verran korkealla, että uusien yrittäjien kohtalo ei käy pahemmin kateeksi.
Norjalainen Avast pyrkii mallintamaan esikoisellaan modernin mustan metallin ominaispiirteitä ja onnistuu odotusten mukaisesti. Levyltä todellakin kaikuu Deafheavenin vaikutus, mutta mukana on myös oma osansa Cult of Lunaa ja montaa muuta hardcorepiireistä noussutta huutobändiä.
Voisi kuvitella, että Avastin osaset ovat mukavasti paikoillaan, mutta kaikkein tärkein eli itse musiikki on harvinaisen tyhjänpäiväistä mekkalointia. Levyn kuuden kappaleen ja 40 minuutin keston sisälle ei mahdu yhtään muistettavaa kappaletta tai selkäytimeen porautuvaa riffiä. Tilaa täytetään yksitoikkoisella huudolla ja keskinkertaisilla kitaravalleilla – tyhjänpäiväistä fiilistelyä unohtamatta.
Mother Culturen tyhjyydestä on hankala ammentaa mitään rakentavaa sanottavaa. Mikäli Avastin otteet jatkuvat samaan malliin, bändille tuskin tarvitsee enää korviaan lotkauttaa.