Helposti lähestyttävää black metalia – arviossa Pénitence Onirique

Arvio julkaistu Infernossa 10/2016.

20.03.2017
Pénitence Onirique
V.I.T.R.I.O.L
Emanations

Mistä näitä ranskalaisia post-black-bändejä oikein riittää? Erityisesti Les Acteurs de l’Ombre sekä alalafkansa Emanations tuntuvat puskevan uutta bändiä pihalle suhteellisen nopeaa tahtia. Voikin olla melko varma, että artistien laatu ei käy käsi kädessä kysynnän kanssa.

Vasta viime vuonna alkunsa saaneesta Pénitence Oniriquesta ei tipu liikoja tietoja. Kahden muusikon muodostama kokoonpano on tuskin syntynyt aivan tyhjästä, sillä miekkosten musiikki kuulostaa päällisin puolin niin hyvältä, että bänditaustaa löytyy takuulla pidemmältäkin ajalta.

V.I.T.R.I.O.L on syvällä sydämessään kylmää black metalia, jota voisi vertailla vaikkapa Blut Aus Nordin suoraviivaisimpiin juttuihin. Vaikka homman nimi saattaa olla moderni ja kokeilullinen post-black, Pénitence Oniriquen musiikki kulkee määrätietoisesti eteenpäin ilman turhia kokeiluja. Tämän voi laskea bändin eduksi: musiikkia on yksinkertaisesti helppo lähestyä.

Kaksikon tekemisessä on selkeästi juonta, mutta kaikkein kuolettavin isku jää vielä uupumaan. Genrensä kärkikahinoihin bändiä on hankala kuvitella jatkossakaan, mutta tällaiselle kamalle löytyy aina yleisönsä, joten hyvin tuotetun ja toteutetun black metalin ystävien on syytä painaa nimi mieleen.

Lisää luettavaa