Hieno lisä diskografiaan, mutta yllätysmomentti puuttuu – arviossa Behemoth

Julkaistu Infernossa 8/2022.

28.10.2022
BEHEMOTH
Opvs Contra Natvram
NUCLEAR BLAST

Black/deathin jättiläiseksi kasvaneen Behemothin musiikista on sanottu takuulla kaikki olennainen. Bändiltä on kuultu yli 30-vuotisen uransa aikana vaihtevantasoisia tuotoksia, mutta täydet mahalaskut puolalaiset ovat onnistuneet välttämään. Näin on myös yhtyeen uutuuden kohdalla.

Opvs Contra Natvram on ilahduttavan suoraviivainen julkaisu hieman liikaa rönsyilleeseen I Loved You at Your Darkest -edeltäjään (2018) verrattuna. Se tuntuu hakevan jopa samanlaisia linjoja kuin Behemothin kruununjalokiveksi muodostunut The Satanist (2014), mutta yhtyeen terävimmät sävellykset lienee jo kuultu.

Kiekolta nousee esiin pari kappaletta, kuten pompöösi ja pirulli sen tarttuva The Deathless Sun sekä hyvin perinteikäs Behemothveto Ov My Herculean Exile. Ei ole mikään ihme, että kyseiset kappaleet kuultiin singleinä jo ennen varsinaisen albumin julkaisua, vaikka tasaisesta kokonaisuudesta olisi voinut nostaa esiin käytännössä biisin kuin biisin.

Behemoth tekee yhä moitteettomalta kuulostavaa kamaa ja panostanee jatkossakin loistaviin keikkoihinsa, joilla bändin musiikki pääsee täyteen kukoistukseensa. Opvs Contra Natvram on yksi osa hienossa diskografiassa, mutta yllätyselementti jää tällä kertaa puuttumaan.

Lisää luettavaa