Kuopiossa majapaikkaansa pitävän Hiidenlinnun ensimmäisen kokopitkän nimi ei jätä mitään epäselvyyttä siitä, mistä yhtyeen musiikki on rakennettu. Säveltaiteensa todellakin kumpuaa syvältä savolaisesta mielenmaisemasta ja ennen kaikkea sen synkimmistä vivahteista.
Hiidenlinnun black metal kuulostaa lähes iskelmällisine melodioineen modernilta ja suomalaiselta – siis juuri siltä kamalta, jota on puskenut paljon esiin viimeisen kymmenen vuoden aikana Sielunvihollisen kaltaisten tekijöiden soittimista. Hiidenlintu on kuitenkin tekemisessään kaihoisampi ja raskasliikkeisempi, mikä nostanee bändin osakkeiden arvoa monen korvissa.
Savon mustaa metallia on hyvällä otteella kulkevaa tavaraa, mutta albumin kokonaiskuva jää liian tasapaksuksi. Musiikillista monipuolisuutta löytyy, mutta sävellykset jättävät odottamaan rohkeampia ratkaisuja ja ennen kaikkea huippuluokan kappaleita, jollaista sivutaan oikeastaan vain Ikuinen kehä -päätöksessä.
Hiidenlintu tekee esikoisellaan kohtuullisen hyvää jälkeä, mutta bändillä on varaa paljon parempaankin.