Toista yhtä arvostettua äärimetalliyhtyettä kuin irlantilainen Primordial tulee vastaan harvoin. Tuntuu, että bändin yli 30-vuotinen ura on tuottanut lähes poikkeuksetta kiitettäviä arvosanoja saaneita levyjä, ja porukan kritisointi, aiheellinenkin, aiheuttaa monessa suoranaisia vihantunteita.
Tämä on helppo ymmärtää, sillä Primordialin musiikki on pitkälti tunnepohjainen juttu, jonka toimivuutta ei selitetä ainoastaan siisteillä riffeillä tai muilla metallikliseillä. Vereslihainen tunne puhuu myös How It Endsillä, joka kuulostaa kaikkinensa Primordialilta, mutta tuo mukaan ripauksen uudenlaista energisyyttä.
Kelttimusiikkivivahteet, bathorymainen mahtipontisuus ja yhtyeen muutkin peruselementit ovat ilmoilla, mutta How It Ends ei tunnu lähtevän koskaan odotettuun lentoon. On hieman turhauttavaa kuulla, kuinka periaatteessa hyvää rakennelmaa ei saada missään vaiheessa täyteen kukoistukseen.
Tasonlasku edeltävästä Exile Amongst the Ruinsista (2018) on harmittavan suuri, joskaan ei katastrofaalinen. On totuus, että Primordial peittoaa ”puolikuntoisenakin” suuren osan saman koulukunnan yhtyeistä.