Hyvää möykkää – arviossa Uhrien ep

Arvio julkaistu Infernossa 4/2017.

28.06.2017
Uhrit
Taudinkuva
Hyvän Mielen Levyt/Fight/Grind Your Mind

Kuten olen tainnut aiemminkin todeta, on eri hienoa kun nainen huutaa. Paitsi kotona. Sukupuolen esiintuominen ei tosin ole tässäkään yhteydessä kokonaisuuden kannalta kovinkaan merkittävää. Niin tytöt kuin naiset ovat soittaneet ja laulaneet jo pitkään erilaisissa miehisiksi mielletyissä musiikin tyylilajeissa ilman, että jalkovälin killuttimien puuttuminen parantaisi tai pahentaisi lopputulosta.

Vaan onhan se niin, että Uhrien tapauksessakin tekstit saavat lisää painoarvoa, kun niitä tulkitsee nainen. Näin etenkin, kun aiheina ovat länsimaiselle kulttuurille vieras ajatus miehisestä kunniakäsityksestä, ja sen ilmentyminen naisiin kohdistuvina happohyökkäyksinä, sekä erityisesti nuorilla naisilla syömisongelmina näkyvä, osin yhteiskunnan aiheuttama vääristynyt käsitys kauneusihanteista. Vaikka ei bändi pelkkää feminististä sanomaa levitä, vaan sillä on humanistiset lähtökohtansa myös muunlaisiin vakaviin ongelmiin, joihin törmää nykyään uutisotsikoissa.

Punkissa ja hardcoressa on sanoitusten lisäksi tärkeää toki myös itse musiikki. Uhreilla siitä löytyy riittävästi intensiteettiä tukemaan lyyristä antia, mutta päällekäyvässä ja suoraviivaisessa esitystavassa on myös sopiva määrä korvakarvoihin kiinnittyviä pieniä melodiakoukkuja.

Taudinkuva ei mullista maailmaa, mutta se pitää sisällään neljä biisiä hyvää möykkää ja muistuttaa samalla kuulijoita monista epäkohdista, joille ei pidä ummistaa silmiään.

Lisää luettavaa