Isännän ottein – arviossa Host

Julkaistu Infernossa 1/2023.

24.02.2023
HOST
IX
NUCLEAR BLAST

Nyt pääsi kieltämättä yllättämään. Ei sillä, ettenkö hellisi ajatusta Paradise Lost -ydinkaksikko Greg Mackintoshin ja Nick Holmesin palaamisesta vuonna 1999 ilmestyneen Host-albumin, bändinsä katalogin mustan lampaan, äänimaisemiin. En kuitenkaan osannut odottaa, että jälki olisi näin kovaa.

Jaa että miksikö Host-lammas on musta? Siksi, että se poikkeaa koko muusta Paradise Lost -katalogista sävelillä, joiden johtoajatuksena oli syntikkapopin, etenkin ysäriaikain Depeche Moden, kanavointi. Levy ei ole varsinaisesti huono, mutta se olisi pitänyt tuoda esiin juuri näin. Omana lukunaan.

Jos ensiuutiset Host-bändin levystä paiskasivat välittömästi mieleen koronaprojektin, jolle tuskin voisi varata paljon painoa, totuus on aivan toinen. IX on hyvä levy täynnä hyviä biisejä, ja Host on selvästi parempi bändinä kuin Paradise Lostin levynä.

Tietenkään albumia ei voi olla vertaamatta Lostin tekemisiin, mutta mielenkiintoista kyllä se musta lammas kipittää ajatusten siltaa aika harvoin. Mackintoshin biisinkirjoitus nyt vain on omanlaistaan, kuten Holmesin sanoittaminenkin, ja IX kuulostaa yksinkertaisesti popitetulta Paradise Lostilta. Tutut maneerit ja uhkaavat sävelkulut iskevät korville sieltä täältä.

Syntikka raikaa, mutta niin raikaavat myös tutut bändisoittimet, joten levyn debyyttisingle, levyn kevein esitys Tomorrow’s Sky, ei anna sen annista kummoistakaan kuvaa. Sinkku ei myöskään edusta albumin parhaimmistoa, joten kokonaisuus kannattaa tsekata, vaikkeivät maistiaiset olisi niin uponneetkaan.

Ajoittain IX soi lähempänä parturin kanssa flirttaillutta One Secondia (1997) kuin koko silloisen Paradise Lost -miehistön pitkät letit katkonutta Hostia. Joidenkin biisien soidessa asetelma kääntyy huvittavasti niin päin, että alkaa miettiä, josko tämän olisikin voinut pistää ulos Lostin nimissä… Pähkäilemättä tilanteesta ei siis selvitä, mutta jos sattuu olemaan onnellisen yksipuinen ihminen, joka ei tartu epäolennaisuuksiin, Hostista voi nauttia ihan vain hienona uusromantiikan ja goottilaisuuden kyllästämänä pop/rockina.

Esikuvaosasto saa tehdä parhaansa, jos aikoo kivuta samoille leveleille Host-duon kanssa – IX on nimittäin melko pirusti kovempi kuin esimerkiksi muutama viimeisin Depeche Mode -levy. Onkin suorastaan kutkuttavaa lyödä pieneksi ajatusleikiksi, miltä vaikkapa upeat Divine Emotion ja Hiding from Tomorrow kuulostaisivat Martin Goren ja Dave Gahanin esittäminä.

Lisää luettavaa