Itsevarmaa pelinavausta voi pitää onnistuneena – arviossa Voidfallenin ep

Julkaistu Infernossa 1/2020.

18.03.2020
Voidfallen
The Sinners, the Plague and the Voidfallen
omakustanne

Viime vuonna perustettu helsinkiläisbändi on valinnut musiikilliseksi linjakseen hyvin suomalaiselta kuulostavan räiminnän, jonka pääpaino on melodisessa death metalissa.

Voidfallenin musiikissa on paljon yhtäläisyyksiä Mors Principum Estiin, Shade Empireen ja jopa vanhaan Insomniumiin, mikä tarkoittaa käytännössä kaihoisia melodioita, mahtipontisia sävellyksiä ja meiningin säilymistä tiukasti aggressiivisen metallin piirissä. Esimerkiksi puhtaita lauluja ei kuulla kolmebiisisellä nuotin nuottia.

Avauskappale Sinners nousee selkeästi lyhytsoiton vakuuttavimmaksi vedoksi ja on kova irrotus myös koko genren mittapuuta käyttäen. Seuraavat kaksi biisiä ovat nekin toimivia, mutta Sinnersille ammutut paukut saavat The Plaguen ja Voidfallenin kuulostamaan ainoastaan ”ihan hyviltä”.

Voidfallen ei ole keksimässä uutta, mutta yhtyeen itsevarmaa pelinavausta voi pitää onnistuneena. On mielenkiintoista huomata, että bändin nuori ikä ei tunnu vaikuttavan musiikkiin negatiivisesti, vaan homma tuntuu melkeinpä huokuvan tuoretta energiaa. Se voi viedä Voidfallenin vielä pitkälle.

Lisää luettavaa