Päälle kolmikymppinen norjalaisporukka teki kovaa jälkeä uransa ensimmäisillä albumeilla. Sittemmin meno on hiljentynyt, eikä Fandens kall tuo varsinaista kohennusta hiljalleen hiipuvaan nuotioon.
Trion seitsemäs kokopitkä on tuttua kauraa. Se sisältää pohjimmiltaan pelkistetyn rokkaavaa black metalia, jota koristellaan paikoin ”kokeilullisiksi” luonnehdittavin elementein, kuten akustisin kitaroin ja naislauluin. Jos Tulusta vertaa kolmikon sisarbändiin Kholdiin, ensin mainittu on liikkeissään arvaamattomampi ja levottomampi.
Fandens kall on tekijöidensä kuuloinen ja näköinen teos. Se on sisällöltään stereotyyppisen norjalainen albumi, jonka ydin tulee tuskin koskaan aukeamaan täysin muunmaalaisille. Tämä lienee jääräpäistä ja sisäänpäinkääntynyttä musiikkia tekevälle bändille jonkinlainen tarkoituskin.
Tulusin groove iskee yhä jalan alle, mutta yhtye tuntuu pyörittävän samaa tahkoa levystä toiseen. Erityisesti laulupuoli kaipaisi reilusti lisää uusia vivahteita, sillä Sverre Stoklandin kuiva kärinä noudattaa vuosi vuoden jälkeen harmittavan yksioikoista kaavaa.