Käänteissä on paljon hektisyyttä, mutta myös tiukkaa varmaotteisuutta – arviossa Misotheist

Julkaistu Infernossa 2/2021.

MISOTHEIST
For the Glory of Your Redeemer
TERRATUR POSSESSIONS

Norjan vuonoilta tupsahtavan Misotheistin toinen albumi jatkaa nimikkoesikoisen (2018) määrittämällä polulla. Molemmilla levyillä on kolme kappaletta ja kestoa noin puolen tunnin verran.

Ei ole yllättävää, että Misotheistin musiikki on black metalia, joskaan ei kovin klassiseen norjalaistyyliin. Bändi sijoittuu samaan säkkipimeään sarjaan esimerkiksi Deathspell Omegan ja monien muiden mustan metallin ”modernimpaa laitaa” kulkevien yhtyeiden kanssa.

For the Glory of Your Redeemer on edeltäjäänsä arvaamattomampi, vaarallisempi ja pahaenteisempi levy. Sen käänteissä on paljon hektisyyttä, mutta toisaalta myös tiukkaa varmaotteisuutta, joka paistoi Misotheistin tekemisestä jo debyytillä. Kappaleet täydentävät hyvin toisiaan, mutta viimeiseksi jätettyä yli 16-minuuttista Acts of the Fleshiä voi pitää oikeutetusti levyn kliimaksina.

Misotheist on tällä hetkellä yksi norjalaisen black metalin mielenkiintoisimmista ja tasaisimmista tekijöistä. En näe mitään syytä, miksi mallikkaasti piirretty linja ei jatkuisi seuraavallakin kokopitkällä.