Kakkosdivarin thrash-retkue painelee toisen tulemisensa toisella levyllä ihastuttavan autenttiseen tyyliin. Tatsi on jämäkkä, mutta ei millään muotoa puunattu tai edes moderni. Ihan hyväsoundinen paketti on aika persoonallinen ja soundillisesti hajanainenkin, eikä soittosuoritteita ole ilmeisesti pahemmin fiksailtu. Ei sillä, että erityisesti roiskahtelisi, mutta kyllä tästä ihminen kuuluu.
Toxic Grace sisältää aivan kelpoa tuplabasareilla ja perusriffeillä ryyditettyä humpparässiä. Laulu jää jalkoihin, eikä lausuntapainotteinen ja turhan usein megafoniefektoitu suullinen anti liiemmin riemastusta, vaikka genreen kuuluvaa mölinäähän se on. Parhaimmillaan bändi on keskitempoisissa kohdissa, joissa riffi pääsee jonkin verran elämään.
Ei kehno albumi, mutta jos harva tarjoaa bändin paria ensimmäistäkään levyä pikametallin eturiviin, niin tokkopa tätäkään. Oma tenhonsa aidoissa otteissa ja hiukan kämäisyyttä huokuvassa rehdissä menossa kuitenkin on.