Cabalin kuolometalli on omalla tavallaan loistavaa, mutta kuitenkaan se ei jaksa säväyttää. Yhtye on raskas ja huippuunsa viilattu jyrä, jossa ei paljon muuta mainittavaa olekaan, harmi vain.
Cabal on kuin moukari, painava ja hyvin herkkyysvapaa työkalu, jota käytetään joko lujaa tai aivan täysillä lyömiseen. Bändi on siis raskas tai todella raskas, mutta minkäänlaista finesseä tai tarttumapintaa siinä ei ole. Olisikin mielenkiintoista kuulla, miten tehokas bändi on käppäisillä lainatreenissoundeilla, sillä nyt suurin osa yhtyeen vaikuttavuudesta tulee nimenomaan soundipuolen jyräävyydestä. Sub-bass-pommit jysähtelevät ja kitaravallit ovat massiivisia. Tehoa olisi toki enemmän, jos riffin säveltäisi vaikka kahdella soinnulla, ehkä kolmellakin!
Valitsemallaan polulla Cabal on erinomaisen hyvin toimittava tekijä, ja on mörssäämisessään kieltämättä oma hohtonsa. Mitään muuta kuin raskaus ei kuitenkaan jää mieleen. Yksittäisinä biiseinä tämä menee ihan mainiosti, mutta kokonaista levyllistä sitä ei jaksa. Vähän sama kuin söisi buffetissa napansa täyteen pelkkiä kokolihapihvejä.