Misha Monsoor on yksi modernin progressiivisen metallin etevimpiä kitaristeja ja djentiksi kutsutun alagenren pioneereja. Mies on takonut Periphery-yhtyeensä kanssa kompleksista mättöään vuodesta 2005 ja tuottanut yhtyeitä kuten Veil of Maya ja Animals as Leaders.
Peripheryn viime vuonna ilmestynyt tuplalevy Juggernaut Alpha & Omega osoitti yhtyeen olevan kunnianhimoinen ja taitava ryhmä, joka ei pelkää kuljettaa musiikkiaan uusille ja tuntemattomille vesille. Massiivinen teemalevy otti luulot pois jopa kaltaiseltani skeptikolta, joka oli suhtautunut orkesteriin hieman varautuneen nihkeästi. Enää sen lahjakkuutta ei voinut kiistää tai ohittaa mielettömän energisiä sävellyksiä olankohautuksella. Oli aika tunnustaa tosiasia: Periphery on voittajien kastia.
Nyt päivänvalonsa saava viides studiolevy käy hieman suoremmin asiaan, mutta heittää silti kuulijan eteen mukavan määrän haasteita. Videoksikin tehty Marigold on ehdottomasti parasta, mitä tässä genressä on koskaan sävelletty. Rohkea lausunto, mutta juuri tällä hetkellä ei tule mieleen kappaletta, joka yhdistäisi taiteellisuuden, tarttuvuuden ja teknisen briljanssin yhtä vastaansanomattomalla tavalla. Muitakin helmiä löytyy, kuten abstraktisti liihotteleva, ilmavanheleä The Way The News Goes… ja äärettömän hienoa kitarasolismia sisältävä teosmainen Absolomb.
Sanottu ei tarkoita, että muut esitykset olisivat kehnoja tai keskinkertaisia. Päinvastoin. PIII on kompakti kokonaisuus, joka ei lakkaa yllättämästä kerta toisensa jälkeen. Se on ytimekäs mutta myös villisti rönsyilevä ja ylenpalttinen albumi.
Periphery ei vie ilmaisuaan yhtä barokkisiin mittoihin kuin vaikkapa Between Buried and Me, vaikka rahkeet varmasti riittäisivät. Sen sijaan bändi pyrkii yhdistämään poukkoilevat riffinsä ja äkkiväärät komppinsa tarttuviin melodioihin ja iskeviin kertosäkeisiin. Kaikkien kappaleiden keskiössä sykkii lopulta vahva popsydän, jota on koristeltu mitä moninaisimmilla mausteilla ja elementeillä.
Select Difficulty on elämää pursuava teos, jonka räjähtävä energisyys ei voi olla tarttumatta kuulijaan. Se tarjoaa kauniita suvantoja, vihaista myllytystä, eeppistä paatosta ja tarttuvaa laulelmallisuutta yhdenvertaisessa suhteessa, ja juuri tässä piilee albumin suurin viehätysvoima.
Progressiivinen metalli ei ole pitkään aikaan kuulostanut näin seksikkäältä.