Kielivalinta on sekä voimavara että kompastuskivi – arviossa Cobra 1981

Julkaistu Infernossa 4/2024.

15.06.2024
COBRA 1981
Vol. 1
INVERSE

Kuortaneella nimensä mukaisesti kasarin alussa perustettu Cobra 1981 on pantannut debyyttialbumiaan päälle neljäkymmentä vuotta. Levytyssopimuksen saaminen oli aikoinaan lähellä ja joitain
biisejäkin äänitettiin, mutta yhtye jäi jäsentensä elämäntilanteiden jalkoihin. Nykyisin päälle viisikymppisistä ukoista koostuva ryhmä aktivoitui uudelleen kymmenen vuotta sitten.

Osa viimein ilmestyneen levyn biiseistä on peräisin bändin alkuajoilta. Cobran päällimmäinen vaikute on brittihevi, joka kuuluu erityisesti maidenmäisissä tuplakitaraharmonioissa ja jytisevässä bassossa. Soundissa on myös paljon kotimaista rockia, mikä korostuu etenkin rohkeasti suomeksi lauletussa lyriikassa.

Kielivalinta onkin sekä yhtyeen voimavara että kompastuskivi. Tämänkaltaista äidinkielellä esitettyä heviä ei ole liiaksi, mutta osa sanoituksista on niin vaivaannuttavia, ettei voi kuin kiemurrella tuolissaan. Mielipiteitä jakava ratkaisu on valitettavasti ainakin allekirjoittaneelle suurin kynnys tykätä bändistä ihan tosissaan.

Tästä huolimatta pitkään hautunut albumi on keskivertoa taidokkaammin väännettyä heviä ja ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen setti.

Lisää luettavaa