Jeesuksen sanomaa jo 13 vuoden ajan progemetallin voimin levittänyt S91 on ehtinyt ”jo” kolmanteen albumiinsa. Taival on johtanut sekä mies- että naislauluja hyödyntävän bändin myös uuden kokoonpanon äärelle.
Kristilliseen messuamiseen ei juuri kiinnitä huomiota, ellei sitten ala kuunnella sanoja erityisellä tarkkuudella. Toisin sanoen sanomaa, jos albumilta sellainen löytyy, ei tungeta korvista sisään väkisin.
Huonompi juttu on, ettei albumilta meinaa päästä tajuntaan asti mitään muutakaan. Jos S91:n suuntaan haluaisi alkaa kuittailla enemmänkin, bändille voisi käydä kertomassa, että sana ”progressiivinen” ei varsinaisesti tarkoita paikoilleen jumahtaneita kiemuraisia dreamtheaterriffejä ja päälleliimattuja popmaisia naislauluja.
Tuomionpäivän synkkyyteen asti S91 ei vaivu, mutta levyn soitua muutamaan kertaan läpi kuulokkeiden sen kitara- ja synakikkailujen seasta ei ole jäänyt mieleen kertsin kertsiä.