Kuin antiikkikaupassa lämpimästi suriseva radio – arviossa The Obsessedin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 11/2017.

The Obsessed
The Obsessed
Relapse

Jo vuonna 1985 äänitetty mutta viitisen vuotta myöhemmin julkaistu The Obsessed ei ole aivan sellainen jalokivi, jona monet Scott ”Wino” Weinrichin ystävät tuntuisivat sitä pitävän. 

Levyn leppeästi ja hieman laiskalla nuotilla väännetty doom metal vertautuu luonnollisesti Pentagramin ja Saint Vitusin kaltaisiin jenkkikollegoihin, mutta materiaali on osin varsin keskentekoista. Esimerkiksi The Way She Fly ja Free Child ovat kuin demoraitoja, jotka on unohdettu säveltää valmiiksi. 

Toisaalta musiikin pehmeästi pörisevää tunnelmaa ja Winon hieman ozzymaista tulkintaa ei sovi vähätellä. Kyseessä on ikään kuin antiikkikaupassa lämpimästi suriseva radio; menneitä aikoja välittävä, jossain määrin bluesiin kallellaan oleva riffikimppu, jonka flegmaattisesti ladellut sävelet iskevät tajuntaan puolivahingossa ja huomaamatta. 

Jotain vetoavaa The Obsessedin rokkaavasti tuomitsevassa debytoinnissa siis on. Tietty kotikutoisuus ja demomaisuus vievät musiikilta kuitenkin parhaan terän, ja sen viehätys ei pärjää viimeistelyn puutteesta aiheutuvalle harmitukselle. Moni ajattelee varmasti täsmälleen toisin, enkä ihmettele näkökulmaa lainkaan. 

Bonuksina tarjoillaan harvinainen Concrete Cancer -demo (1984) sekä kymmenen kappaleen valikoima kelvolliselta soundaavaa livemateriaalia vuodelta 1985. Nämä ovat kiitettäviä lisäyksiä, sillä demon kappaleita ei löydy pitkäsoitolta.