Erehdyin lukemaan Youtuben kommenttiraitaa, jossa haukuttiin mitä moninaisimmilla tavoilla Bardo Exist -albumia paskaksi. Pettyneiden fanien reaktiot kertovat kuitenkin enemmän heistä kuin Marko Laihon projektin viimeisimmästä levystä. Toki Beheritin maailmanlaajuiseen kulttimaineeseen nousseiden teosten syntyä on ympäröinyt jos jonkinlainen mystiikka, mutta nuoren miehenalun ehdottomuus ja itsekritiikin puute ovat varmasti vaikuttaneet lopputulokseen merkittävästi, kuten miltei kaikissa black metalin merkkipaaluissa.
Joko viittäkymmentä ikävuotta lähestyvän Laihon olisi pitänyt saada taltioitua uudelleen The Oath of Black Bloodin (1991) primitiivinen ja intohimoinen hulluus tai toisintaa ritualistinen obskuriteetti Drawing Down the Moon (1993). Beheritin logo ei kuitenkaan ole tunnettu siitä, että se koristaisi hiilipaperikopioita.
Laiho kertoi hiljattain Ylen haastattelussa, että Bardo Exist on eräänlainen testamentti. Hän on pistänyt siihen kaikkensa. Levy on helppo nähdä albumien H418ov21.C (1994) ja Electric Doom Synthesis (1996) aloittaman trilogian päätösosana. Beheritin ambientlevyilläkin roihusi musta liekki, mutta elektronisessa ilmaisussa tekniset rajoitteet paistoivat läpi kenties kiusallisemmin kuin särötetyn kitaran suojasta.
Bardo Existillä käsi ja visio kohtaavat. Shadow Prayer vie syvemmälle metsään, jota Gas tutkiskeli levyillään Narkopop (2017) ja Königsforst (1998). Acid Death Vision on toinen albumin keskeisistä kappaleista, jonka biitti ankkuroi sen ambient technon maaperään. Biisi voisi löytyä rutinoineen ja napsumisineen Vatican Shadow’n levyltä, ja Laihon kuiskailuissa on samaa toismaailmallisuutta kuin Drawing Down the Moonilla.
Instrumentaalikappale Extreme Thirst and Insomnia tavoittaa samoja tunnelmia kuin Pendereckin sävellykset, niin myös Peilien vanki -kappaleen lopun synteettisten torvien pauhu. Viimeksi mainitun suomeksi luettu irvokas tarina on aidosti häiritsevän kuuloinen. Sen juustoiset syntikkapimputukset puolestaan sitovat Bardo Existiä Beheritin aiempiin elektronisiin levyihin.
Bassotaajuudet soivat läpi levyn pahaenteisesti ja painostavasti, mutta paholainen lymyää yksityiskohdissa. Bardo Exist on synkänpsykedeelisten kohtausten sarja, jonka voisi kuulla vaikkapa Lynchin elokuvan ääniraitana. Ja juuri kun näihin tunnelmiin ehtii tuudittautua, Mens Rea -kappaleen yskäisy paljastaa, että huoneessa on kutsumattomia vieraita.
Ei ole väliä, jääkö Bardo Exist Beheritin testamentiksi, se on joka tapauksessa enemmän kuin yhtyeeltä oli lupa odottaa. Musiikillisesti Beherit ei olisi voinut saavuttaa samaa black metalia soittamalla.