Kykenee haastamaan jopa bändin alkupään tuotannon helmet – arviossa Freedom Call

Julkaistu Infernossa 7/2019.

23.10.2019
Freedom Call
M.E.T.A.L.
Steamhammer

Ei liene lainkaan liioiteltua tituleerata Freedom Callia maailman iloisimmaksi heavybändiksi. Viime vuonna kaksikymppisiään viettäneen saksalaisyhtyeen riveissä on ollut tuulista, mutta niin kauan kuin kantavat voimat, laulaja-kitaristi Chris Bay ja toinen kepittäjä Lars Rettkowitz johtavat remmiä, ei ole syytä huoleen.

Edellinen kokopitkä, vuonna 2016 ilmestynyt Master of Light, on ainoita notkahduksia bändin erittäin tasa- ja korkealaatuisessa diskografiassa. Oikea raide on löytynyt jälleen, sillä porukalle ominaiseen ylijuustoiseen tyyliin nimetty M.E.T.A.L. on uskomattoman vahva suoritus, joka kykenee haastamaan jopa alkupään tuotannon helmet.

Sinkkulohkaisu 111 – the Number of Angels ei edusta duurivoittoisesta ilosanomastaan huolimatta albumin parhaimmistoa, mutta tunnelmaa senkin edestä. Levyn hienoin kappale on The Ace of the Unicorn, joka tiivistää bändin tuotannon kolmeen ja puoleen minuuttiin lähes kirjaimellisesti. Sanoitukset pursuilevat viittauksia kappaleisiin koko uran varrelta, ja väliosuudessa kuullaan vuonna 2001 julkaistun bändin nimikkokappaleen melodiaa.

Eihän tämä albumi tarjoa mitään uutta kenellekään, mutta Freedom Callin kaltaisen ryhmän ei missään nimessä pidä edes yrittää muuttaa omaleimaista tyyliään. Voimametallin ilosanomaa levittävä ryhmä tuo väistämättä hymyn huulille, oli se sitten hyvässä tai pahassa. 

M.E.T.A.L. tulee varmasti olemaan koko vuoden vahvimpia teoksia genressään.

Lisää luettavaa