Jos tästä ei tule mieleen Fu Manchu ja Brant Bjork, niin mistä sitten! Stoneria psykedeliaan lähinnä huuruisten pulputusten muodossa naittava Geezer on osaava mutta jokseenkin kasvoton aavikkorockoperaattori, joskin joissakin kohdin mielen juolahtaa myös Deep Purple. Biisit ja niiden rakenteet ovat joka tapauksessa oppikirjatason suorituksia, joissa ei ilmene kauheasti yllätyksiä tai irtiottoja perussapluunasta. Pärjäähän silläkin tietysti ihan mukavasti, kun mikään ei oikeastaan käy rasittamaankaan.
Meiningissä on verrattain asiallinen svengi, joskaan sekään ei ole niin imuisaa, että kehtaisi pistää levyn nimeksi. Shakereillä höystetyllä perusgroovellahan tässä mennään. Kitaristi-laulaja Pat Harringtonin lakoninen mölistely on sen verran ponnetonta, että homma jumittaa. Geezer on amerikkalainen pitkähkön linjan yhtye mutta kuulostaa saksalaiselta debytantilta.
Kyllähän tätä kuuntelee, mutta ilmankin pärjää ihan mainiosti.