Lapko – ΓΟΛΕ

01.01.2013
Lapko
ΓΟΛΕ

Herttaisesti Woodstockissa äänitetty teemalevy ei ole pulputtavaa poppisprogea lipevän teeman ympärillä vaan monessakin mielessä juurikin nurin oikein: napakka ja karu levytys, jonka rinnalla A New Bohemia alkaa kuulostaa koskettimiin, kaikuihin ja taustalauluihin upotetulta letkeältä soutelulta.

Lapkon rytmipolitiikka on Tool-aspiraatioiden kautta pistänyt aina esiin haasteellisena, mutta näin kireäksi ei pienen solmuvälin pohjaverkkoa ole aiemmin viritetty. Oikeastaan vasta pariminuuttisten rouhaisujen hallitsemaan puolimatkaan paalutetun Gallowsin aikana tajuaa, kuinka paljon iskunjälkeistä vapinaa voimatrio synnyttää.

Tärkeä osa soinnin melodista vastavoimaa on vokalisti-kitaristi Ville Maljan välillä kiusallisestikin Cedric Bixler-Zavalan mieleen tuova nasaali mutta voimallinen kiljunta. Niinpä siihenkin on taas saatu elohopeamaista välkettä ja kuuntelukertojen myötä huimaksi heräävää korvamatoa.

ΓΟΛΕ ei ehkä ole kitaramelodisesti alleviivatuinta Lapkoa, mutta kun albumin jälkipuolisko aloittaa vuorovedon seesteisempien raitojen kanssa, kitarapalettikin alkaa avautua, kylmäävänä kliimaksinaan Love Is Sick and Wrongin paisuttelu.

Erinomainen jatke vahvaa vaihetta elävälle karriäärille.

Lisää luettavaa