Jopas osaa ennalta outo aussibändi yllättää positiiviseen sävyyn. Menossa viehättävät yhdessä toimivat roisius ja taito sekä kipakka runttaus ja monimuotoinen ennakkoluulottomuus. Brutaaliksi sludgeksi musiikkiaan mainostavan yhtyeen ulosanti on oikeasti lähempänä monimuotoista death thrashiä, ja verrokkina vaanii Lamb of God. Tosin Lo! on raaempi ja yllätyksellisempi. Jossakin kohtaa mieleen tulevat myös Oranssi Pazuzun riivintä, Mastodonin jyrnytys ja Between the Buried and Me’n sävykkyys. Yhtyeellä on kalupakissaan monenlaista välineistöä.
Bändin kolmannen levyn monipuolisuus on sen vahvuus, vaikka satunnaisen kuulijan ote saattaa sen vuoksi herpaantuakin. Aloituskappale Hall of Extinct Mammals on todella mukaansatempaava riffijyrä, mutta yhtye ei hyydy junnaamaan samaan reipasotteiseen louhintaan, vaikka monelle metallipäälle varmasti kelpaisi levyllinen sen variaatioita.
Kehitettävää olisi lähinnä solistiosaston sävyjen lisäämisessä, räyhä kun on nyt päällä alusta loppuun. Sinänsä se toimii oivasti, mutta kun kirpeä bändisointi lainehtii välistä eteerisemmin, myös laulussa soisi olevan enemmän asentoja kuin kireä ja todella kireä.
Rouhea ja mukavan suttuinen tuotanto tuo muutenkin energiseen levyyn maittavaa iskuvoimaa, mikä viittaa oivasti yhtyeen ilmoittamaan brutaaliuteen.