Liian monisyinen tarjotakseen mitään konkreettista – arviossa L’Acéphale

Julkaistu Infernossa 4/2019.

L’Acéphale
L’Acéphale
Eisenwald

Yhdysvaltojen Portlandin hipsterikeskittymästä saapuva L’Acéphale (tarkoittaa ranskaksi päätöntä) on soittanut suurilta massoilta piilossa jo vuodesta 2002, eikä suuri läpimurto pääse syntymään bändin kolmannellakaan albumilla.

Suuri syy L’Acéphalen undergroundhenkisyyteen on musiikin hankaluus, mikä pitää porukan kaukana musiikkiteollisuuden parrasvaloista. Yhtye yhdistelee levyllään black metalia, synkeää folkia, ambientia ja ties mitä muuta niin epäortodoksisella tavalla, että sen todellisesta luonteesta ei ota selvää useammankaan kuuntelukerran jälkeen.

Keskimäärin hieman yli kymmenminuuttisista raidoista kyhätty levy tuntuu varmaotteiselta teokselta, mutta se on samalla aivan liian monisyinen tarjotakseen mitään konkreettista. Kappaleiden kuuntelu muodostuu lähinnä erilaisten osien ihmettelyksi, vaikka paikoin bändi saa päälle hyvän höngän, kuten albumin avausbiisissä Sovereignty, jonka liidiriffissä on tarttuvuutta.

L’Acéphale tarjoilee muutamia mukiinmeneviä juttuja erikoismenoa hamuaville, mutta siihen yhtyeen paukut sitten loppuvatkin. Valtaosa kuulijoista tulee yhä pysyttelemään selkeämpien ja helpommin sisäistettävien juttujen parissa, niin moukkamaiselta kuin se kuulostaakin.