Puolalainen debytanttibändi Cursebinder sotkee vihaista black metalia hieman doomimpiin tunnelmiin ja heittää rosoiseen keitokseensa myös kaikenlaisia kokeilevampia elementtejä. Musiikista voi haistaa crossover-kikkailua rockin, shoegazen ja post-metalin suuntaan. Ehkä liika on liikaa, vaikka Ynkkä muuta väittäisikin.
Levyn mielenkiintoisin puoli ovat sen monipuoliset synaluritukset. Biiseistä löytyy niin erikoisempia scifi-tuuttauksia kuin hieman perinteisempiä Burzum-kelloja. Yleissoundit ovat oikein korvanmyötäiset, eikä biisien tuotannossakaan ole mitään vikaa. Se kuuluisa jokin vain puuttuu. Psykedeliaa, avantgardea ja progenytkyttelyä riittää, mutta samalla bändin punainen lanka on kadoksissa.
Cursebinderilla on myös kehityskelpoista materiaalia. Hitaammat fiilistelyt ovat tasokasta tavaraa, rivakampi mustempi metalli ei niinkään. Kuulisinkin mieluusti, että bändi ottaisi psykedelian ja scifi-tunnelmoinnin rohkeammin käyttöön. Jätkät osaavat herkistyä juuri oikealla tavalla, mutta maalailut viskataan roskiin tavanomaisen ja kliseisen mättömusan vallatessa tilan. Vähän liikaa yritystä ja liian vähän onnistumista.