Eräänlaista meditaatiomusiikkia se on tämäkin raahustus, aivan kuten edellisellä Antediluvian-albumillakin (2018). Periaatteessa pohjana on funeral doom matalalta murisevine kielisoitinmassoineen, mutta käytännössä Celestial Season -jehu Jason Köhnen on laajentanut ilmaisua moniin, yllättäviinkin suuntiin ilman, että kokonaisuus olisi musiikillista sekamelskaa.
Toisin kuin doomissa yleensä, tunnelma on levyn nimen mukaisesti meditatiivinen eikä tummasta ilmeestä huolimatta mitenkään mieltä mustuttavan synkkä, vaan pikemminkin lohduttavan katarttinen. Tätä mielikuvaa vahvistavat hypnoottiset rumpukuviot sekä kauttaaltaan kuullut saksofonimaalailut. Toisaalta säästeliäästi käytetyt kaoottiset, free jazziin viittaavat pyrähdykset herättävät tylysti todellisuuteen.
Biisien määrä, kestot ja rakenteet ovat lähes identtisiä edeltäjäänsä verrattuna, mutta kokonaisuus tuntuu aavistuksen yhtenäisemmältä ja sitä myötä helpommin sisäistettävältä. Osatekijänä tähän lienee myös yllätysmomentin puute, mikä ei kuitenkaan laske vielä kiehtovuuden astetta. Onnistuneen kokeellisuuden kautta löytyy jatkossa tilaa myös uudistumiselle.