Luontevaa jatkoa edeltäjälleen – arviossa Darkwoods My Betrothed

Julkaistu Infernossa 10/2021.

31.12.2021
DARKWOODS MY BETROTHED
Angel of Carnage Unleashed
NAPALM

Edellisen levynsä Witch-Huntsin vuonna 1998 julkaissut kiteeläisbändi ei ole ollut mahtipontisen black metalinsa kanssa koskaan aivan alansa kuuminta kärkeä. Odotukset bändin uuden albumin suhteen tuntuvat nousseen silti monella metallifanilla huippuunsa.

Angel of Carnage Unleashed pohjaa sanoituksensa vuosina 1700–1721 käytyyn suureen Pohjan sotaan – joskin pienellä twistillä – ja myös kuulostaa kerronnalliselta albumilta. Konseptimaisuuden aistii sanoituksia lukemattakin, joten kolmen alkuperäisjäsenen raapustamat sävellykset toimivat tehtävässään hyvin.

Vuonna 1994 startannut bändi on musiikkinsa suhteen perinnetietoinen ja Angel… kuulostaa luontevalta jatkeelta Witch-Huntsille. Uusi levy on entistä paremmin tehtyä tavaraa, mutta tällä kertaa yhtyeen menosta tuntuu puuttuvan ”se jokin”, joka teki siitä aiemmin genressään uniikin tekijän – sekä hyvässä että pahassa.

Okei, myönnettäköön, että odotukset Angel of Carnage Unleashediä kohtaan olivat osaltani ehkä liialliset, joten albumi asettunee uomiinsa lähivuosien aikana, lukuisten maltillisten kuuntelukertojen myötä. Niinhän Darkwoodsin muutkin levyt ovat tehneet.

Lisää luettavaa