Vuonna 2004 perustetun tamperelaisbändin toinen pitkäsoitto on dynaaminen ja vaikeasti kategorisoitavissa oleva kolmevarttinen, jonka allekirjoittanut mieltää seilaavan jossain Cult of Lunan ja Lapkon keinuttamilla vesillä.
Paitsi että yhtyeen tyylissä on onnistuttu luomaan hienosti jotain itsessään monikerroksista, levykokonaisuuskin on rytmitetty onnistuneen aaltoilevaksi. Myös levyn yleissointi on vakuuttava: soundit ja soitanta palvelevat hienosti sävellysten nousuja ja laskuja. Eeppiset crescendot ja keskitempoinen räyhääminen ovat oikein mainioita, hiottuja ja hallittuja tunnevälittäjiä.
Maalailevampi puoli jää kuitenkin pettymykseksi. Niin kevyttä kuin raskaampaakin tyhjäkäyntiä ja täytettä esiintyy rutkasti, ja nämä lisääntyvät varsinkin levyn loppupuolella. Kun rakenteissa on haettu samalla, sinänsä kunnioitettavasti, normista poikkeavia ratkaisuja, yhtye ei kykene ylläpitämään riittävissä määrin kappaleiden eheyttä tai kuulijan mielenkiintoa. Niinpä vahvaa alkua tai keskikohtaa saattaa usein seurata lässähtäminen. Puhtaita lauluosuuksia ja tekstejä vaivaavat puolestaan liika melodramaattisuus ja naiivius.
Deadweight lupaa paljon mutta kaatuu omaan epätasaisuuteensa. Muoto ja ilmaisu ovat melko hyvässä kuosissa, mutta sisältö kaipaa jonkin verran teroittamista.