Jenkkien Keskilännestä, tarkemmin Fargon kaupungista tuleva Maul vertautuu Coenin veljesten elokuvassa lähinnä yhteen kohtaukseen: oksasilppurin läpi tungettu ruumis ja roiskuva veri ilmentyvät bändin käsittelyssä musiikin keinoin, eikä eloon jätetä edes naapurin kissaa.
Hienostelua välttävä Seraphic Punishment on pätevä debytointi keskitempoista ja raskaasti runttaavaa death metalia. Muutamassa päivässä äänitetty kiekko soi tuhdisti ja soundiin on jätetty sopivaa karkeutta. Tämä sopii luolamieshengessä operoituun pamputukseen oikein nätisti.
Riffien hienovarainen melodinen väritys nostaa tunnelmat pois aivan alimmista kellareista, mutta ei tässä silti isommin ilakoida. Mehukas örinä ja rujo ärinä raapivat rumasti korvia, ja rumpali takoo kannuja kuin pyöveli tuomittujen kalloja.
Luumurskaa ja lihapitoisen viihdyttävää mättöähän näillä eväillä tulee, ei enempää eikä vähempää. Tekniset kuviot ja blastaaminen on jätetty suosiolla muiden huoleksi. Jälleen kerran: ei mitään, millä saisi ikuistettua itsensä historian sivuille, mutta näinkin hyvin tehtyä suoraviivaista kuoloa kuuntelee aina mielellään.