Melvins on toki bändeistä mahtavimpia, mutta se myös koettelee kestävyyttä. 2000-luvulla, ja etenkin 2010-luvulla, levyjä on tullut niin rivakkaan tahtiin, ettei meinaa perässä pysyä, vaikka touhua fanittaisi kuinka. Yhtye on myös vaihdellut kokoonpanoaan tai yhteistyökumppaneitaan tämän tästä. Näin ollen ei oikein voi välttyä ajatukselta, että King Buzzo ja Dale Crover pitävät homman kiinnostavana itselleen soittokavereita vaihtamalla.
Tällä kertaa Melvins esiintyy kokoonpanolla, jossa on kaksi bassoa. Aiemmin mukana on ollut kahta kitaristia ja kahta rumpalia, joten loogistahan tuo. Levytetyssä muodossa tuplavahvistettu pohjajyrinä ei ehkä pääse esiin niin vahvasti kuin olisi tarkoitus. Täten ilmeisesti materiaalin työstön keskeisimpänä pontimena ollut aspekti ei tunnu nousevan mielekkääseen rooliin.
Hyvällä peruspaukutuksellaan Melvins tekee aina vähintäänkin kelvollisen levyn. Niin nytkin. Mukana on muutama coverveto – esimerkiksi Beatlesiä ja Butthole Surfersia – ja tukku ihan päteviä omia biisejä. Yksikään kappaleista ei pääse bändin top 100 -listalle, joten kyse ei ole kovin keskeisestä teoksesta. Bändin massiivisen tuotannon osana se on kuitenkin jälleen yksi vahvistus sille, että Melvins on maailman mainioimpia yhtyeitä.