Määrittelevin tekijä on musiikin huuruinen outous – arviossa Oksennus

Arvio julkaistu Infernossa 5/2017.

05.08.2017
Oksennus
Sokea idiootti
Bestial Burst

 

Syvällä kotimaisessa undergroundissa sitä kuuluisaa omaa juttuaan vuosikymmenen alusta tehnyt Oksennus esiintyy edelleen persoonallisena ja haastavana tapauksena, joka määrittelee death metalia omalta osaltaan uusiksi.

Joensuulaisbändin ilmaisussa suomeksi koristut sanoitukset saavat seurakseen teknistä ja hyvin hankalasti lähestyttävää soittoa, jonka juuret vievät 1990-luvun varrella kuultujen kokeilullisten kuolometallibändien lähteille. Määrittelevin tekijä on musiikin huuruinen outous, joka kuulijasta riippuen joko kiinnostaa tai työntää kauaksi luotaan.

Rohkeasti kokeilullinen death metal on todellinen kuningaslaji, jonka kärkikahinoihin Oksennuksen paukut eivät missään nimessä riitä. Sokealla idiootilla ei ole varsinaisesti yhtään hyvää kappaletta, mutta mielenkiintoisia hetkiä purskahtelee esiin siellä täällä. Esimerkiksi erikoisella tavalla viehättävä Eksorsismi-kappale todistaa tämän hyvin.

Oksennus on kuriositeettibändi, jonka musiikin täydelliseen sisäistämiseen tarvittavia avaimia ovat kuulijan ennakkoluulottomuus ja uteliaisuus. Bändi tekee periaatteessa kiinnostavaa musiikkia, mutta kun toimivat kappaleet loistavat poissaolollaan, Sokeaa idioottia ei voi pitää hyvänä levynä.

Lisää luettavaa