Dark Descent on tavannut olla jonkinlaisen laadun tae. Lafkan julkaisut tuppaavat edustamaan helvetillisen raskasta ja synkeää, death metalin julmemmassa laidassa möyrivää brutalointia.
Jo kolme vuosikymmentä tinkimätöntä uraa tehnyt Imprecation ei tee asiassa poikkeusta. Jenkeiltä tämä sujuu, ja mallikkaastihan myös In Nomine Diaboli omassa kuopassaan murjoo.
Verrokit löytyvät jostain Incantationin, Funebrarumin ja Drawn and Quarteredin tienoilta. Vuoroin tylysti blastaava ja vuoroin hitaammin möyrivä takominen tavoittelee vanhan liiton demonisempaa tunnelmaa, ja ainakin osittain mennään ihan Blasphemyn ja Archgoatin linjoilla.
Kovin omaperäiseksi tämäkään kiekko ei osaa heittäytyä, ja vaikka kappaleista löytyy vaihtelua, tarttuvuuden kanssa on vähän niin ja näin. Jokunen selkeämpi riffi ja vetävä groove nousevat välillä esiin, mutta pahuuden tummasävyisen tunnelmallisia tuulia tässä pääasiassa puhkutaan.
Damnation ad Bestias -levyä (2019) ihastelleet saavat tästä takuuvarman ruiskeen sitä samaa. Hyvää kamaa, mutta klassikoiden tarjoamaa hittikimaraa levyltä ei edelleenkään löydä.