Melodinen ja romanttinen matka menneiden aikojen myytteihin – arviossa Týr

Julkaistu Infernossa 4/2024.

01.06.2024
TÝR
Battle Ballads
METAL BLADE

Vuonna 1998 perustettu färsaarelaisyhtye Týr ei ole koskaan noussut kirjoissani kakkosdivaria korkeammalle. Olen näköjään ollut ulkona loopista, sillä varsin komealtahan yhtyeen folk- ja power-sävytteinen viikinkimetalli kalskahtaa.

Battle Ballads on yhtyeen yhdeksäs levy, jonka tarkoituksena on yhdistää klassinen musiikki ja metalli. Idea sai alkunsa, kun bändi levytti vuonna 2022 ilmestyneen Night at the Nordic House -liven kotimaansa sinfoniaorkesterin kanssa.

Myös Battle Ballads oli tarkoitus nauhoittaa aidolla orkesterilla, mutta aikatauluongelmien vuoksi yhtye joutui tyytymään etätyöstentelyyn ja antoi albumin tanskalaisen Lars Wintherin orkestroitavaksi. Jacob Hansenin miksaus varmisti täydellisen balanssin orkesterisoittimien ja rockinstrumenttien välillä.

Aiempaa suoraviivaisempi albumi on melodinen ja romanttinen matka menneiden aikojen romansseihin ja myytteihin. Levyn teemana on ajatus klassisista balladeista, joskin pikemmin termin keskiaikaisessa kuin populaarimusiikin kanonisoimassa mielessä. Still Loving Youta haikailevat kaiken toivonsa siis heittäköön.

Lisää luettavaa